O.G. Haamukirjailija

Nariseva lattia villakoiria nojatuolin alla  naamani painettuna vasten tatamia  Mitä minä olenkaan mennyt tekemään?  Edessäni vanha nainen, rikollisjoukon johtaja takanani minut siepannut joukko, moraalittomia Ainoa kunniallinen keino, jolla pinteestä pelastautua on voitto sanataidon sodassa, häviäjä maksaa hengellään Häviön voi korvata vain hengellinen, ja taas on syytä murehtia Eikö tässä elottomuudessa ole ollut jo riittävästi maksuongelmia? ... Seuraava haamukirjoitus: Battle Royale: Haikusota Edellinen haamukirjoitus: Yakuza noir 

Tämä kaupunki ei koskaan nuku. Se sykkii kunnianhimon, ahneuden ja säädyttömyyden ikuisessa rytmissä. Tässä kaupungissa viattomuuden aika on kortilla jokaisen kujan tarjotessa houkutuksia – katuruoka- ja karaokekojuja – ja ymmärsin, että selvitäkseni järjissäni minun olisi oltava varuillani.   Oli sadetta enteilevä alkuilta Japanissa, Kurumen kaupungissa, ja auringon viimeisistä säteistä nauttien makasin puiston nurmikolla tutkimassa karttaani, aikomuksenani päästä tätä syntistä kaupunkia vielä syntisempään pääkaupunkiin nopeasti ja halvalla.   Olin tavannut kohtalokkaan naisen , todellisen  femme fatalen , joka vihjaili suorasukaisesti, että tavassani toimia olisi runsaasti parantamisen varaa. Jos jotakin tiesin kohtalokkaista naisista niin sen, että he olivat epäluotettavia, epäuskottavia, epärehellisiä, ja tämä epäilyttävän kohtalokas nainen oli kaikessa epävakaudessaan varsinainen  femme folle. Koko elottomuuteni ajan olen etsinyt jotain. En ole ihan varma m...

Hah! Vihdoinkin sain käsiini ikioman Japanin kartan! Niitä oli tarjolla puiston sisäänkäynnin lähellä olevassa myyntiautomaatissa. Nyt minun ei tarvitse enää etsiä metroasemia karttaa tutkiakseni, vaan voin pitää omaa karttaani omassa taskussani, sillä se on minun, minun, minun! Jänniä muuten nuo myyntiautomaatit, joista näyttäisi saavan käytännössä mitä vain. Lämmintä ruokaa, kylmää tai kuumaa juomaa, vaatteita, keräilykortteja… Kirjoitan itselleni muistiinpanon; kunhan joskus palaan kartanooni, hanki sinne automaatti josta saa mitä ikinä mieleni halajaa. Elottomuudessa pitää olla tavoitteita! Asettaudun mukavasti puiston rinteeseen lukemaan karttaa. Yleensä kartan karttoja kuin ruttoa, sillä en voi sietää matkailua. Normaalielämässä minulle riittää se, että tiedän, mitä kotikartanoni lähiseuduilla suurin piirtein on. Kaikkein mieluiten käyskentelen omassa puutarhassani, katsellen ruusujani ja daalioitani, miettien keinoja, joilla ottaa luulot pois mansikkasatoani tasaiseen tahtiin hä...

Hyviä uutisia! Olen vaihteeksi saamassa oman alan töitä. Ollessani sairaalassa potilaana tutustuin erääseen hoitajaan, joka ystävällisesti järjesti minulle tapaamisen mahdollisen uuden asiakkaan kanssa. Kuulemma tutun tutun tuttu, jolla on mielenkiintoinen ammatti. Kyseinen neiti haluaa kirjoittaa muistelmansa ammattimaisen haamukirjoittajan kanssa, ja luonnollisesti olen käytettävissä. Olemme sopineet tapaamisen paikalliseen puistoon, ja täällähän onkin oikein mukavaa, lämmintä ja paljon kukkasiakin. Kirsikkapuut ovat jo ohittaneet parhaan loistonsa, mutta silti ihmiset ottavat niistä innoissaan valokuvia. Niihän se on: elämästä pitää nauttia, sillä se muuttuu elottomuudeksi ennen kuin ehtii sanoa…  Geisha: Konnichiwa! O.G. Haamukirjailija: Häh? Geisha: Hyvää päivää! Meillä oli sovittu tapaaminen? O.G. Haamukirjailija: No niin tietenkin, istumaan, istumaan, hätkähdin vain kuvioitua mekkoanne ja valkaistua naamaanne. Noinko nykynuoriso pukeutuu? Geisha: Olen geisha. Ammattimain...

Tuottaako tämä minulle iloa, kysyin itseltäni miettiessäni elottomuuden merkitystä. Makasin Kurumen yliopistollisen sairaalan vuodeosastolla toipumassa erittäin epätodennäköisestä onnettomuudesta, josta sensaatiohakuiset japanilaislehdet uutisoivat seuraavanlaisesti: SUMO SCENE: Etuileva wannabe-matkakirjailija jäi sumomestarin liiskaamaksi – katso kuvat! Olin siis toipilaana, käärittynä kääreisiin päästä varpaisiin kuin muumio. Tylsistyneenä odottelin sitä, milloin pääsisin jatkamaan matkaani kohti Tokion onnenmaata ja rahakkaita työmahdollisuuksia. Pelkoni oli, että odotellessa vierähtäisi tovi jos toinenkin, joten pyrin käyttämään aikani hyödyllisesti.   Ojensin vapisevan käteni kohti sairaalavuoteeni vieressä olevaa pöytää, johon joku oli huomaavaisesti jättänyt kirjan nimeltä “Kurashi – iloa säkenöivä elämä”, kirjoittanut järjestelyn asiantuntijaksi itseään tituleeraava Marie Kondō. Aikaa kuluttaakseni luin kirjaa ja ennen pitkää tunsin, kuinka opit siivoamisesta ja säken...

Kun ajattelee sumopainia, ensimmäisenä mieleen nouseva mielikuva on massiivinen, pelkkään lannevaatteeseen sonnustautunut mies, joka painii toisen, samalla tavalla olemattomasti pukeutuneen miehen kanssa. Osalle meistä tämä ajatus on hämmentävä, osalle sävähdyttävä, japanilaisille se on arkipäivää. Sumopaini on nimittäin Japanin kansallisurheilulaji, ja jo muinaiset japanilaiset… No niin, näin alkaa uusin artikkelini “Sumo summa summarum”, eli sumopainia pähkinänkuoressa. Kun kerran oleskelen jonkin aikaa täällä Japanissa, ajattelin että miksipä en yrittäisi hieman kirjoitella muistivihkooni artikkeleita paikallisista erikoisuuksista, katsoa, jos saisin myytyä tarinoitani jonnekin. Köyhän kirjailijan on tartuttava ansaintamahdollisuuksiin ennakkoluulottomasti. Toimin päivän verran linnunpelättinä erään riisinviljelijän pellolla, ja vaivan palkaksi sain vapaalipun paikalliseen sumopainitapahtumaan. En ole elottomuuteni aikana osoittanut kertaakaan kiinnostusta minkään valtakunnan kansal...

Olen väärässä päässä Japania. Laskelmieni mukaan Hiradosta on Tokioon noin 1 200 kilometriä. Pitkä matka kävellä. Minulla, taiteilijan koulutuksen saaneella työttömällä kulttuurivaikuttajalla, ei ole varaa matkustaa tai majoittua, maaruni murinan vaientamisesta puhumattakaan. Taskuni kumisevat tottumuksesta tyhjyyttään. Olen vaarassa joutua turvautumaan ventovieraiden vieraanvaraisuuteen, ja sillä kyseisellä viettelyksen vaunulla eteneminen ei tunnu järin houkuttelevalta. Pakko yrittää keksiä keinoja tienata rahaa, mikäli ikinä mielin päästä perille pääkaupunkiin.  Eilen ravintolassa tapaamani tyyppi lupasi minulle täksi yöksi majapaikan omasta asunnostaan. Siinä missä hän nukkuu päätään selväksi eteisen lattialla, minä kipusin ullakolle. Täällä on suhteellisen kotoisaa. Lisäksi täällä on runsaasti jonkinlaisia sarjakuvalehtiä. Tyyppi vaikuttaisi keräilevän niitä maanisesti. En ole sarjakuvia liiemmin lukenut, mutta kunnon kirjailija tietää, että kannattaa aina lukea kaikkea mahdo...

Vihdoin kuivaa maata jalkojen alla! Tsushimasta tuli lentävä lähtö; loikkasin kalliolta mereen, kroolasin joitakin kymmeniä kilometrejä, jäin kiinni ohiajavan kalastusaluksen potkuriin, kiepuin kieppumistani, ja aluksen saavuttua satamaan ja pahimman huimauksen hellitettyä sain vihdoin kiskottua itseni potkurista irti ja päädyin tänne… jonnekin. Näyttää Japanilta, kuulostaa Japanilta, mutta onko tämä Japani? Olen kuin uitettu koira, läpimärkä ja leväinen. Voin vain kuvitella näyttäväni myyttiseltä kansantarujen merihirviöltä. Lits, läts, lits, läts, kuuluu joka askeleella. Yritän vääntää pahimmat vedet kaavustani ja mennä jonnekin lämmittelemään, kuten esimerkiksi tuohon kutsuvan näköiseen, mitä nyt hieman rähjäiseen ravintolaan. On jo myöhä, mutta ravintolan ovi on auki, joten menen sisään ja suoraan baaritiskille kysymään missä oikein olen. O.G. Haamukirjailija: Anteeksi, missä oikein olen? Baarimikko: Ai missä oikein olette? O.G. Haamukirjailija: Niin, missä oikein olen? Baarimikko:...

Olen rantautunut Tsushiman saarelle  kammottavan laivamatkan jälkeen . Matkan aikana laidan yli roikkuessa tuli ajateltua asioita, ja olen tehnyt päätökseni: aion mennä Tokioon ja tienata siellä riittävästi rahaa maksaakseni kotikartanoni sähkölaskut ja palatakseni Suomeen kirjallisen urani pariin.   Matkustan ympäri maailmaa, laukussa ei muuta kuin tyhjää vaan, se alkaa jo pikkasen turhauttaa, sillä eihän tämmöinen uuden näkeminen ja kokeminen mitenkään edesauta kirjojeni kirjoittamista! Japani vaikuttaa kummalliselta paikalta. Satamassa joku sekopää lykkäsi samuraimiekan kouraani ja kehotti puolustautumaan hyökkääviä mongoleja vastaan. Tainnut jäädä tyypiltä pillerit tänään ottamatta. Ihan kuin Tsushiman saarella käyskentelisi siellä täällä tylsistyneitä ja hyökkäämishaluisia mongolilaumoja. Mitäköhän sitä edes tekisi, jos mielikuvitusmongolit tulisivat vastaan? Siinä onkin mielenkiintoinen kysymys. Noudattaako samuraiden kunniakoodia ja taistella urhoollisesti, vai hyö...

Eihän tässä näin pitänyt käydä.  Tarkoituksena oli matkata kotiin Suomeen, mutta kävi pieni navigointivirhe aikaisemmin. Eilen illalla hortoilin Jejun satama-alueella pienessä laitamyötäisessä ja päädyin juttusille japanilaisen kalastustroolarin kapteenin kanssa. Kysyin, voisinko saada kansipaikan Turun saaristoon asti, mutta kapteeni kuuli että Tsushiman saaristoon asti. Olimme jo ehtineet lähteä satamasta, kun ymmärsin olevani matkalla Japaniin!  Tuli kiire lähteä enkä ehtinyt nauttia tätä drinkkiä loppuun, niin otin sen sitten mukaan. Ongelmana tosin on se, että paatin keikkuessa juoma ei oikein maistu. Jos en olisi kalmankalpea, olisin kalmanvihreä. Ei voi mitään, pakko niellä drinkkini sekä ylpeyteni. Virittäyttäydyn japanilaiselle aaltopituudelle ja otan kernaasti vastaan kaikki vastaan tulevat mahdollisuudet. Ymmärrykseni mukaan haamut ovat Japanissa erityisen suosittuja ja maa suorastaan vilisee henkiolentoja. Kuka tietää, ehkä löydän nousevan auringon maasta tarkoitu...

Tunnen oloni mukavan rentoutuneeksi… on kuin pääni olisi tyhjentynyt kaikista ajatuksista… en kykenisi mihinkään merkitykselliseen juuri nyt…  Nyt on maaliskuu, ja täällä Jejun saarella kevät on antamassa ensimerkkejään. Olen edelleen rahaton ja veloissani, mutta pidän miniloman, maistelen sojua ja ihailen nähtävyyksiä. Lämpötila ei päätä huimaa, peräti kahdeksan plusastetta. On kuin olisi heinäkuisella hiekkarannalla Pohjanlahden perukoilla aurinkoa ahnehtimassa. Ai miksi olen täällä? No siksi että minut heitettiin pihalle kesken korealaisten uhkapelien . En suostunut tulemaan eliminoiduksi, muka, kuulemma huijasin, muka. No onko se minun syytäni, että peleissä oli haamun mentävä porsaanreikä? Luodinkestävänä olin mielestäni rahapelipelleilyn kiistaton voittaja. Minua ei saa tämän hengettömämmäksi, joten ei muuta kuin voittorahat tiskiin!  Noh, soittivat siinä sitten aikansa suutaan, viikkasivat minut siististi nippuun ja viskasivat taas vaihteeksi auton takakonttiin. Otin si...