Jeju jejune

Tunnen oloni mukavan rentoutuneeksi… on kuin pääni olisi tyhjentynyt kaikista ajatuksista… en kykenisi mihinkään merkitykselliseen juuri nyt… 

Nyt on maaliskuu, ja täällä Jejun saarella kevät on antamassa ensimerkkejään. Olen edelleen rahaton ja veloissani, mutta pidän miniloman, maistelen sojua ja ihailen nähtävyyksiä. Lämpötila ei päätä huimaa, peräti kahdeksan plusastetta. On kuin olisi heinäkuisella hiekkarannalla Pohjanlahden perukoilla aurinkoa ahnehtimassa.

Ai miksi olen täällä? No siksi että minut heitettiin pihalle kesken korealaisten uhkapelien. En suostunut tulemaan eliminoiduksi, muka, kuulemma huijasin, muka. No onko se minun syytäni, että peleissä oli haamun mentävä porsaanreikä? Luodinkestävänä olin mielestäni rahapelipelleilyn kiistaton voittaja. Minua ei saa tämän hengettömämmäksi, joten ei muuta kuin voittorahat tiskiin! 

Noh, soittivat siinä sitten aikansa suutaan, viikkasivat minut siististi nippuun ja viskasivat taas vaihteeksi auton takakonttiin. Otin siinä sitten pitkät päiväunet, ja joitakin päiviä myöhemmin löysin itseni Jejun saarelta tulivuoren juurelta.

Edellisen kerran löytäessä itseni tulivuoren juurelta, olin Pompejissa. Olin silloin elämäni vireessä. Muistan edelleen, kuinka runous virtasi suonissani kuin tulinen virta… ja kuinka maalasin seinille laavan lailla hehkuvia säkeitä… ja kuinka tulivuoren peijakas otti ja räjähti päälleni. Minulla meni vuosikymmeniä kaivautua esiin jähmettyneen laavan alta, enkä enää tässä elottomuudessa ole saavuttanut samanlaista taiteellista purkautumista. 

Tuntuu siltä, että Aasian-matkailu alkaa riittää. Kaipaan takaisin kotimaahani, en tosin tiedä miksi, sillä eiväthän ne siellä lainkaan minua arvosta. Voisin liftata johonkin noista ohiseilaavista kalastajalaivoista, palata Souliin ja jollakin keinolla hankkia lentolipun kotimaahan. Vannon, että  tarinani seuraavan kappaleen nimi tulee olemaan “Matkalla Suomeen”!


…


Seuraava haamukirjoitus: Matkalla Japaniin

Edellinen haamukirjoitus: Otin laskelmoidun riskin