Punalaputettua sushia

Olen elottomuutteni aikana lihonut ja laihtunut satoja kiloja. Ei sillä, että minun tarvitsisi syödä, pärjään hyvin ilmankin. Huomasin 1600-luvun nälkävuosien jälkimainingeissa, että oleminen on hivenen siedettävämpää jos sitä rytmittää syömällä säännöllisesti. Olen tottunut herkutteluun, ja huonosta tavasta on perhanan hankala päästä eroon. 

Pahinta syömisessä on se, että pitää jatkuvasti olla sekä ostamassa että valmistamassa ruokaa. Jupinaa, mutinaa, ihan sama mitä syöt, kohta on taas nälkä. Siitä ei pääse sitten millään eroon! Voin vain haaveilla omasta kokista, joka valmistaisi minulle räätälöityjä kulinaristisia elämyksiä samalla kun itse keskittyisin kirjoittamaan seuraavaa mestariteostani.

Täällä Japanissa on ruoka-automaatteja joka kadun kulmassa, mutta en tykkää ostaa niistä mitään. Suhtaudun epäilevästi kaikkiin muihin koneisiin paitsi omaan faksiini sekä Kehruu-Jennyyn. Käyn siis mieluummin kaupassa ruokaostoksilla ja palaan sitten hotellihuoneeseeni valmistamaan keittolevyllä ravitsevan aterian. 

Nyt on ilta, ja olen pyöräilemässä paikalliseen valintamyymälään, jota hotellin respassa minulle suositeltiin. Sieltä saa kuulemma edullisesti vihanneksia. Jupinaa, mutinaa, näytänkö siltä, että söisin rehuja? Lihaa sen olla pitää, ja hiilihydraatteja, mahdollisimman nopeita sellaisia. Ei luovalla taiteilijalla ole aikaa hauduttaa seitsemän vihanneksen syyssoppaa. Kaikki liikenevä aika on käytettävä siihen, että peukaloitaan pyöritellen odottelee inspiraation iskevän. 

Taskussani on kourallinen mutaisia kolikoita. Kalastin ne pari päivää sitten joen pohjasta, eli tiedossa on siis kunnon kestit. Vuosilukuna rovoissa on 1871, mutta eivätköhän ne kelpaa vaikka vähän nuhjuisia ovatkin.

Perillä ollaan! Sevenu-Elevenu tai jotakin vastaavaa lukee tuossa ovessa. Kivaa käydä paikallisessa, aidon japanilaisessa marketissa. Pääsee sukeltamaan kulttuurin syväpäätyyn heti tuulikaapissa. Jätän pyöräni parkkiin ja otan tästä kaupan oven vierestä ostoskärryn… On muuten pieni kärry verrattuna suomalaisiin vastaaviin. Ei mahdu mäyräkoiraa tähän, ei. Mitäs tuossa ovessa lukee? “Ystävällisesti pitäkää kaupan ovi kiinni, jotteivat karhut pääse sisälle liikkeeseen”. Karhut? Sehän tästä nyt puuttuisikin, shoppailua villien otsojen kanssa.

Kärryllä kruisailu onkin aika kivaa, pruum pruum, tööt tööt ! En enää koskaan aio raahata ostoskoria mukanani, sillä ne herättävät minussa liikaa kipeitä muistoja. Kerran Suomessa menin ruokaostoksille lähikauppaani Vatasen Valintaan. Siellä oli juuri lanseerattu pinkit sinkkukorit, sellaiset, joita kanniskellessa muut sinkut voivat matalalla kynnyksellä lähestyä. Valitettavasti oma kynnykseni vaikuttaisi olevan vuoren korkuinen. Olin siis heiliä vailla, ja hankintalistallani oli perunoiden ja myslin ohella seuraa lauantai-iltoihin. Kanniskelin sinkkukoria ympäri myymälää, huokailin ja yritin näyttää avuttomalta vihannesosastolla. 

Lopulta minua lähestyikin, ei vain yksi, vaan peräti kaksi henkilöä. Turvamiehiä molemmat. Käskivät minua häipymään kaupasta mitä pikimmin, kuulemma pelottelin muita asiakkaita lohduttomalla ulinallani! Yritin selittää, että kalliit hinnat saavat raavaankin haamun kyyneliin, mutta ei auttanut, porttikielto heilahti nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa. Lähdin, mutta kostoksi vein pinkin sinkkukorin mennessäni!  

Täällä Sevenu-Elevenussa on todellakin tarjolla runsas määrä edullisia vihanneksia, mutta kuka nyt vihanneksia haluaa syödä? Porkkanaa, munakoisoja, siitake-sieniä, ei kiitos! Ja mitenkäs hedelmät ovat näin perhanan kalliita? Timanttivedelläkö niitä kastellaan? Ja miksi kaikki on yksittäispakattuna muoviin? Onko se joku ihme, että meret ovat täynnä muovia!

Mitäs nyt tapahtuu? Myyjä tuli paikalle ja alkoi punalaputtaa alennustarroilla hyllyssä olevia vanhenevia tuotteita. Kehtaanko mennä lähemmäs kurkkimaan? En kehtaa, vaaniskelen täällä kylmäaltaan takana, jotta pääsen ekana apajille kunhan myyjä siirtyy… He hee, näin sitä säästetään.

Nyt myyjä lähti pois. Pois alta, risut ja männynkävyt! Täältä tullaan! Aletuotteet ovat minun! Näpit irti siitä paketista, minä näin sen ensin! Hei, älä huido siinä. Hävyton muori, ei minkäänlaista arvostusta kirjailijoita kohtaan. Haa! Sain paketin revittyä muorin käsistä! Mitäs tässä on… merilevää? Hyi kamala! Pidä vaan hyvänäsi. Auts! Läimäisi minua kassillaan. Se siitä japanilaisesta kohteliaisuudesta. 

Siirryn seuraavalle hyllylle. Mitäs tässä on, punalaputettua sushia? Menossa pilalle, vai? No ihan sama jos ei pelkää vatsavaivoja, ja minähän en pelkää mitään paitsi sähkölaitoksen laskutusosaston henkilökuntaa, joten otan kaksi pakettia. Vähän on epäilyttävän oloista, mutta hällä väliä, näitähän voi kiskoa kylmänä niin en tarvitse edes keittolevyä aterian valmistamiseen.

No niin, ja ei kun kassajanoon. Joka on pitkä. Kello käy kahtatoista yöllä ja jono kiemurtelee toiselle puolelle kauppaa. Eikö näillä onnettomilla ihmisillä ole parempaa tekemistä kuin käydä kaupoissa keskellä yötä? Minä olen täällä nuukuuttani, mikäs teidän tekosyynne on? Mitä te kaikki siinä oikein toljotatte? Ettekö ole ennen nähneet kirjailijaa työssään? Keskittykää ihan vaan omiiin pakasteherneisiinne, senkin... ja shoppailkaa ihmisten aikoihin! Yöllä pitäisi nukkua ja antaa haamujen tehdä ostoksia rauhassa. 

Jupinaa, mutinaa...

No vihdoinkin on minun vuoroni. Hmm, mitäs tämä on? Itsepalvelukassa? Miksi ihmeessä haluaisin palvella itse itseäni? On se nyt kumma, että pitää itse piippailla ostoksensa. Ei mene meikäläisen jakeluun, että miten tämä on muka edistystä. Ja miksi kone höpisee koko ajan ääneen? Tarvitseeko sitä koko kaupalle julistaa mitä asiakkaalla on ostoskorissaan? Sumimasen vaan ja ole hiljaa, hiivatti soikoon! 

On muuten aika futuristisen oloinen tämä itsepalvelukassa. Mihin ihmeeseen kolikot laitetaan? Mitä, ei voi maksaa käteisellä, vaan pankkikortilla? Näytänkö minä siltä, että kanniskelisin mukanani pankkikortteja? Ei työttömille veropakolaisillle myönnetä minkäänlaisia kortteja! Onko täällä myyjää paikalla? Ei, pelkkiä itsepalvelukassoja jotka huutelevat kawai, kawai, mata irasshaimase, tämä on täysin sietämätöntä! Sappeni kiehuu ja sushini vanhenee silmissä! 

Nyt näyttäisi tulevan myyjä paikalle, ja minä lähden suosiolla ennen kuin hän käskee minua poistumaan. Pitäkööt sushinsa! Menen kaivelemaan kaupan takapihan roskiksesta vanhentuneita ruokia. Mieluummin dyykkaan villien otsojen kanssa kuin siedän enää sekuntiakaan huonoa kohtelua. Minulle ei täälläkään kukaan toivota että tervetuloa uudestaan. En tulisikaan. Vien asiakkuuteni muualle!


...

Seuraava haamukirjoitus: tulossa pian...

Edellinen haamukirjoitus: Cinema ikebana