Cinema ikebana

… ja laitan nyt kännykkäni tähän (pöydälle) kuvaamaan. Jep, ja sitten alkaa: 

Täällä Japanissa harhaillessani en ole yltänyt siihen kirjalliseen suuruuteen johon normaalielottomuudessani vaivatta yletän, oletettavasti siksi, että minulla ei ole käytössäni kiillotettua mahonkista työpöytääni pronssikoristeluineen ja sulkakynänpidikkeineen. Jostakin kumman syystä pöytä ei mahtunut käsimatkatavaroihini joutuessani kiireesti poistumaan maasta!

No, en ole antanut moisen pikkuseikan hidastaa aivotyöskentelyäni, vaan olen keskeytyksettä miettinyt aihetta seuraavalle suurromaanilleni. Olenhan kuitenkin yksi maailmanhistorian tärkeimmistä, kenties jopa tärkein kirjailija. En voi vain jäädä laakereilleni lepäämään, muumioitumaan, keräämään pölyä kuin nurkkaan heitetty rätti. Tässä elottomuudessa minulla on vielä paljon annettavaa. 

 

 

Itse asiassa sain juuri valmiiksi viimeisimmän teokseni, Rakkautta isovihan aikaan 3: tuhat kurjaa kurkea. Kirja sijoittuu Pohjois-Pohjanmaalle, mutta kunnianosoituksena Aasian-matkoilleni lisäsin henkilögalleriaan yhden kiinalaisen hahmon; kamaripalvelijan nimeltä Luu Tui Lee. Pieni mies, jolla on synkkä salaisuus sekä mieltymys luumulikööriin. Pitää löytää faksi jostain, jotta voin faksata käsikirjoituksen kaikille mahdollisille kustantajille. Tapelkoot keskenään oikeuksista! 
 
Olen siis etsinyt uutta kirja-aihetta, ja viime yönä joen rannalla vihdoinkin keksin sen. Aion kirjoittaa kirjan samuraista. Olen aina nauttinut samurai-elokuvien katsomisesta ja puumiekan heiluttelusta, ja kun kerran nyt olen täällä, maassa josta samurait ovat kotoisin, voin tosissani paneutua aiheeseen. 

Olen edelleen matkalla Tokioon ja tällä hetkellä yöpymässä pienessä tienvarsihotellissa, näytän näkymän ikkunasta (kännykkä käteen), näetkö? Moottoritie jyrisee vieressä, ja jos odotetaan hetki, niin nähdään kuinka lentokone jytistää ylitse. Hävytöntä häirintää! Laittaisivat lentokenttänsä järkevämmin etteivät häiritsisi kunniallisten kansalaisten yöunia. Tekisi mieleni soittaa Kansanradioon ja valittaa! 

Asiaan palatakseni (kännykkä pöydälle). Kävin juuri kirjakaupassa hankkiakseni taustamateriaalia samuraista. Kauppias suositteli minulle tätä kirjaa, näytän lähempää. Kellastunut, ikivanha kirja, kaupanpäällisenä vanhan kirjan ihana tuoksu... tuoksu, josta tulee oma kotikartanoni mieleen. Kannen kanjiia katsellessa käy ilmi kirjan nimi: Sakuran varjosta maljakon uumeniin – ikebanaa vasta-alkajille.

Kirjakaupassa lähinnä ihmettelin sitä, että miksi minulle lykättiin kouraan kirja kukkien asettelusta kun oikeasti kiinnostaisi miekkojen teroitus. Kysyin kauppiaalta, että mitä hemmettiä tällä on tekemistä samuraiden kanssa, mutta ennen kuin ehdin räjähtää, hän lykkäsi minut kadulle ja – (kännykkä putoaa lattialle) Mihin helkkariin se perhanan vekotin oikein meni? On tämäkin, joudun konttaamaan lattialla kuin vaippaikäinen. Siinähän se on. (kännykkä pöydälle)

Oletin, että kyseessä oli jonkin sortin kielimuuri, mutta sitten kun luin kirjan, kävikin ilmi, että samuraitkin harrastivat aikoinaan kukkien asettelua. Kai se on ymmärrettävää, että tultuaan kotiin sotimasta ja murhaamasta samurai haluaa rentoutua kukka-asetelmia tekemällä. Noh, minäpä hankin kukkasia niityltä ja maljakon kirpputorilta ja aion nyt asetella miehekkään asetelman kuin mikäkin miekanheiluttelija. Tyylini on klassinen ja koulukuntani ultramoderni. (kännykkä maljakon eteen pöydälle)

Eli maljakossa on hieman vettä, ja ta-daa! Sinne meni ensimmäinen oksa. Hyvältä näyttää! Laitan toisenkin, ei, liian pitkä, leikkaan saksilla hieman, ohops, katkesi keskeltä kahtia. No ei se mitään, laitan kolmannenkin, tässä on tosin hieman liikaa lehtiä, otan tuosta pois, ja tuosta, ja tuosta… No nyt jäi käteen pelkkä lehdetön oksa. 

Ei se mitään, otan neljännen, mutta tämä on jo valmiiksi ankean näköinen. Tätähän voisi koristella vähän niinkuin virpomisoksia koristellaan. Sattumoisin lakanani taskussa on pussillinen Itä-Saksassa valmistettuja värjättyjä linnunsulkia, italialaisia lasikoristeita sekä japanilaista washi-teippiä, todellinen akselivaltojen koristekattaus siis luvassa. Eli otan höyheniä ja lasipallon ja kiinnitän ne teipillä… ei onnistu, tässä tarvitaan nyt rautalankaa… 

Kaivelen hetken taskujani, ja melkein heti löytyi rullallinen rautalankaa. Tällä olen korjannut vaikka mitä! Täytyy kyllä kehua ekstrakokoista lakanaani, jossa on säilytystilaa lähes loputtomiin. Säälittää naisten muoti, kun heillä ei ole koskaan tarpeeksi taskuja ja aina joutuu raahaamaan käsilaukkua kaikkialle mukanaan. No niin, eli vähän vääntelen ja kääntelen näitä oksia, ja tuen rautalangalla, ynnnnnngghh, meneepä hankalaksi! 

No mutta, nyt maljakossa on neljä oksaa, joista jokainen sojottaa eri ilmansuuntaan. Toivon mukaan riittävän shintolainen lopputulos.

Kuvaanpa hieman lähempää (kännykkä käteen). Mitenkäs tämä tarkentaa? Ei ainakaan tuosta. No aivan sama, lopetan nauhoituksen ja katson videon alusta loppuun. Hmmm, hmmm… Hui kauhistus, tuoltako minä oikeasti näytän? Pakko alkaa laihduttamaan. Ja onhan tämä lakanakin jo parhaimmat päivänsä nähnyt. Toisaalta, kukapa ei olisi?

... 

Seuraava haamukirjoitus: tulossa pian...

Edellinen haamukirjoitus: Villipyörä