O.G. Haamukirjailija

Olen elottomuutteni aikana lihonut ja laihtunut satoja kiloja. Ei sillä, että minun tarvitsisi syödä, pärjään hyvin ilmankin. Huomasin 1600-luvun nälkävuosien jälkimainingeissa, että oleminen on hivenen siedettävämpää jos sitä rytmittää syömällä säännöllisesti. Olen tottunut herkutteluun, ja huonosta tavasta on perhanan hankala päästä eroon.  Pahinta syömisessä on se, että pitää jatkuvasti olla sekä ostamassa että valmistamassa ruokaa. Jupinaa, mutinaa, ihan sama mitä syöt, kohta on taas nälkä. Siitä ei pääse sitten millään eroon! Voin vain haaveilla omasta kokista, joka valmistaisi minulle räätälöityjä kulinaristisia elämyksiä samalla kun itse keskittyisin kirjoittamaan seuraavaa mestariteostani. Täällä Japanissa on ruoka-automaatteja joka kadun kulmassa, mutta en tykkää ostaa niistä mitään. Suhtaudun epäilevästi kaikkiin muihin koneisiin paitsi omaan faksiini sekä Kehruu-Jennyyn. Käyn siis mieluummin kaupassa ruokaostoksilla ja palaan sitten hotellihuoneeseeni valmistamaan keitt...

… ja laitan nyt kännykkäni tähän (pöydälle) kuvaamaan. Jep, ja sitten alkaa:  Täällä Japanissa harhaillessani en ole yltänyt siihen kirjalliseen suuruuteen johon normaalielottomuudessani vaivatta yletän, oletettavasti siksi, että minulla ei ole käytössäni kiillotettua mahonkista työpöytääni pronssikoristeluineen ja sulkakynänpidikkeineen. Jostakin kumman syystä pöytä ei mahtunut käsimatkatavaroihini joutuessani kiireesti poistumaan maasta! No, en ole antanut moisen pikkuseikan hidastaa aivotyöskentelyäni, vaan olen keskeytyksettä miettinyt aihetta seuraavalle suurromaanilleni. Olenhan kuitenkin yksi maailmanhistorian tärkeimmistä, kenties jopa tärkein kirjailija. En voi vain jäädä laakereilleni lepäämään, muumioitumaan, keräämään pölyä kuin nurkkaan heitetty rätti. Tässä elottomuudessa minulla on vielä paljon annettavaa.      Itse asiassa sain juuri valmiiksi viimeisimmän teokseni, Rakkautta isovihan aikaan 3: tuhat kurjaa kurkea . Kirja sijoittuu Pohjois-Pohjanmaal...