Fantastic Baby
Annyeonghaseyo!
Olen edelleen Koreassa, koska minulla ei yllättäen ole edelleenkään varaa paluumatkan lentolippua varten. Ei tässä mitään, onneksi matkailu avartaa. Olen oppinut paljon tästä täysin vieraasta kulttuurista, ja myös itsestäni – nimittäin sen, että en voi sietää matkailua! Koko ajan saa olla etsimässä uutta ruokapaikkaa jostakin, puistonpenkillä yöpymisestä saa tapella kodittomien kanssa, ja joka välissä sataa vettä.
Eikä siinä vielä kaikki; väistämättä mieleeni nousee jatkuvasti se tosiasia, että kotopuolessa haamukirjoitusbisnekseni on täysin raunioitunut. Tekoälyn vietyä loputkin vanhoista asiakkaistani faksini piippaus on historiaan jäänyttä äänimaisemaa. Okei, eli aikaa jää siis keskittyä omiin kirjallisiin töihini, mutta eivät nekään nyt oikein suju. Vaikka tyrkytän kustantamoille jatkuvasti omia tekstejäni, ne eivät suostu koskemaan niihin pitkällä tikullakaan. Tässä muutamia kustantajilta saamiani palautteita:
… lupaava konsepti, surkea toteutus…
… no, ainakin yritit…
… 1/10, en suosittelisi kenellekään…
… sanon tämän viimeisen kerran, poista puhelinnumeroni äläkä enää koskaan soita minulle!
Ja yksi lähetti takaisin faksaamani promokuvatkin. Kuvasin ne itse omassa kartanossani, olin vuokrannut savukoneen ja kaikkea. Tätä olin ajatellut elämäkertani Vuosituhanteni kansikuvaksi…
… mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa. Kustantajat eivät tunnista arvoani eivätkä ymmärrä taidettani, mokomat matalamieliset, näköalattomat jääräpäät! Vielä minä näytän niille… kunhan olen ensin rytännyt nämä hylkäyskirjeet paperipalloiksi ja viskonut ne viattomien ohikulkijoiden niskaan. Hähää, siitä sait! Ja siitä! Noh, mitäs pälläät siellä? Etkö ole ennen nähnyt taiteilijaa työssään?
Peijakas heitti kahvinjämät päälleni. Fantastista, kerrassaan fantastista, beibi!
Olin tässä päivänä muutamana Soulin katuja tallaamassa, ja en voinut olla kiinnittämättä huomiota kaikkialla näkyviin itsensä filmaajiin, näihin “sisällöntuottajiin”. Pitelevät kännyköitään naamallaan ja pälättävät, kuvaavat tanssivideoita itsestään – ja mikä pahinta, yrittävät saada minulta haastatteluja! “Seuraajiani kiinnostaa tietää, että miks pukeudut lakanaan vaikka se on niin last season?” Seuraajille ihan vaan tiedoksi, että omapa on asiani!
Juttelin kahvilassa pitkään erään itseään somevaikuttajaksi tituleeraavan sisällöntuottajan kanssa, ja kuunneltuaan elämäntarinansa en voinut olla miettimättä, mihin maailma onkaan menossa. Ennen nuoriso meni viljapelloille töihin mikäli navettahommilta tai sotimiselta ehtivät. Nyt kaikki kulkevat naama kiinni ruudussa ja kuvaavat itseään, jotta voivat tuottaa sisältöjä seuraajilleen. Sisällöntuottajat, pah, miten olisi sisällöttömyydentuottajat?
Niin, mitenköhän on, saisikohan sitä itse rahaa, jos alkaisi suoltaa sisällöttömyyttä maailmalle? Joko se, tai pakko pestautua keskustelevan tekoälyn kouluttajaksi… Hmmm…
...
Edellinen haamukirjoitus: Matcha Made in Heaven
Kommentit
Lähetä kommentti