Kovaa peliä Koreassa

Täällä sitä sitten ollaan, Soulissa, Etelä-Koreassa. Jouduin pakenemaan sähkölaitoksen velkojia ulkomaille asti. Otin siis pikavipin, ostin satunnaisen lentolipun ja päädyin tänne. Nyt istun paikallisella metroasemalla kirjoittamassa kirjaani, sillä minulla ei ole varaa mennä hotelliin yötä. Ei tässä mitään, täällä on oikeastaan ihan hyvä työskennellä, vaikkei tämä tietenkään vedä vertoja kotikartanolleni. Tarvitsen kuitenkin työrauhaa, ja täällä kukaan ei välitä minusta pätkääkään. Eli keskittymiskykyni on taattu…

Pukumies: Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa?

O.G. Haamukirjailija: Häh?

Pukumies: Haluaisin tarjota teille upean mahdollisuuden.

O.G. Haamukirjailija: Kuulepas nyt, juippi. Etkö huomaa, että istun tässä ihan vain itsekseni jupisemassa? En ole kiinnostunut mistään mitä yrität minulle tuputtaa. Näetkö tämän mustekynän? Älä luulekaan, etten epäröi roiskuttaa mustetta vastaprässätylle paidallesi, jollet heti lakkaa häiritsemästä minua. Pois siitä, hus!

Pukumies: Haluaisitteko pelata kanssani peliä?

O.G. Haamukirjailija: Peliä? Mikä sinä oikein olet olevinasi? Kauppamies? Käännyttäjä?

Pukumies avaa salkkunsa ja näyttää Haamukirjailijalle salkun sisältä paperista taiteltuja sinisiä ja punaisia pelikortteja sekä valtavan kasan seteleitä.

O.G. Haamukirjailija:  ...vastaus kaikkiin ongelmiini?

Pukumies: Oletteko pelannut koskaan ddakjia?

O.G. Haamukirjailija: Että mitä? Hävytön! 

Pukumies: Oletan, että ette ole edes kuullut ddakjista aikaisemmin.

O.G. Haamukirjailija: Nuorisokieli on niin kovin muuttuvaista. Olen pudonnut jo aikaa sitten kelkasta enkä enää edes yritä päästä takaisin kyytiin. 

Pukumies: Mitä jos kuitenkin pelaisimme yhdessä? Joka kerta kun voitatte, annan teille 50 000 wonia. Joka kerta kun häviätte, annatte minulle 50 000 wonia.

O.G. Haamukirjailija: 50 000 wonia? Paljonko se tekee euroissa? Kyllähän sillä varmaan vähän saisi lyhennettyä sähkölaskuja kotimaassa. No hyvä on, pelataan sitten, vaikken ole koskaan kuullutkaan mistään dakijasta, mutta miten vaikeaa se voi muka olla?

Pukumies: Te saatte aloittaa. Kumman värin valitsette?

Parivaljakko pelaa hetken ddakjia, jonka säännöistä Haamukirjailijalla ei ole mitään havaintoa, joten luonnollisesti hän häviää.

O.G. Haamukirjailija: Perhana, hävisin! Kuulkaas, asia on nyt niin, että kaapuni taskut ovat tyhjät, eikä minulla ole antaa sinulle wonin wonia. Minulla olisi antaa sinulle viimeisin romaanini, vaikka useana kappaleena koska se ei myynyt yhtään kappaletta, mutta rahaa minulla ei ole.

Pukumies: Voitte käyttää kehoanne velkanne maksamiseen.

O.G. Haamukirjailija: Kehoani? Luonnon omaa luottokorttia? En koskaan poistu kodista ilman sitä, mutta en ole varma, onko siinä enää kenellekään käypää valuuttaa…

Pukumies läimäyttää Haamukirjailijaa kasvoille niin, että kaapu hulmahtaa.

O.G. Haamukirjailija: ?!&%#?!

Pukumies: Vähennän velastanne 50 000 wonia lyönniltä.

O.G. Haamukirjailija: Hetkinen nyt! Oletko sähkölaitoksen asialla, vai mikä tämä läpsimisjuttu oikein on? Minua ei ole tähän malliin mäiskitty sitten viime viikonlopun Helsingin Sanomien kulttuurisivujen kirjallisuuskritiikkien.

Pukumies: Teidän vuoronne jatkaa peliä.

O.G. Haamukirjailija: Kuulepas nyt, eihän tämä tämmöinen peli vetele. Jotta saisin sähkölaskut tällä tavalla kuitattua, saisit läiskiä minua eläkeikääsi asti ja ylikin!

Pukumies: Haluatteko pelata vai ette?

O.G. Haamukirjailija: No pelataan sitten. Kaikenmaailman hulluja sitä metrosta löytääkin…

He pelaavat pitkän aikaa. Haamukirjailija ei voita kertaakaan.

Pukumies: Nyt on pakko lopettaa, kättäni särkee liiaksi. 

O.G. Haamukirjailija: Noinko helpolla luovutat?

Pukumies: En ole koskaan ennen tavannut noin huonoa ddakjin pelaajaa!

O.G. Haamukirjailija: Vaikka kuinka yritän tienata, en onnistu siinä. Pitäisiköhän harkita alan vaihtamista? Mutta… Entä jos menestys on sittenkin odottamassa seuraavan kulman takana? Että pitäisikö sitä sittenkin vain jaksaa yrittää, vielä yhden ainoan kerran? No, juippi, antaa tulla nyt, korttia kehään ja kättä naamalle!

Pukumies: Jätetään tämä peli sikseen. Annan teille mahdollisuuden pelata vastaavanlaisia pelejä…

O.G. Haamukirjailija: Toki, kunhan niissä ei vaadita taitoa eikä tuuria.

Pukumies: ... ja tienata useamman miljardin wonin verran rahaa muutaman päivän aikana.

O.G. Haamukirjailija: Miljardin wonin? Paljonko se tekee euroissa?

Pukumies: Meillä on vielä pari paikkaa jäljellä pelissä, jos teitä kiinnostaa.

O.G. Haamukirjailija: Olenko siis ymmärtänyt kaiken oikein? Eli siis sinä, hyvin istuvassa puvussasi ja tukka sliipattuna vainoat huviksesi metroasemalla köyhiä ja velkaantuneita ihmisparkoja, mäiskit heitä surutta naamaan ja aikasi huviteltuasi lähetät mokomat raukat eteenpäin pelaamaan lisää samanlaisia nöyryyttäviä pelejä mahdollista, mutta erittäin epätodennäköistä rahallista korvausta vastaan?

Pukumies: Haluaisitteko kokeilla pelaamista?

O.G. Haamukirjailija: Kai ymmärrät edes hävetä itseäsi? Ja miten voin ilmoittautua mukaan kisaan?

Pukumies: Tässä on kutsukortti. Soittakaa siinä olevaan numeroon ja toimikaa annettujen ohjeiden mukaan. Onnea peleihin!

O.G. Haamukirjailija: Omituinen juippi. Kiusaa varmaan ihan ilkeyttään kodittomia vapaa-ajallaan. On suorastaan rikollista olla luonnostaan noin hyvännäköinen, siinä missä me muut joudumme kulkemaan päivästä toiseen pussi päässämme. Pärstäkertoinpeli taitaa olla luontoäidin pelaamaa venäläistä rulettia, ja juipilla upposi niin sanotusti nappi keskelle naamaa.

Jaa-a, vai että pelejä pelaamalla voisi tienata rahaa… ja jos ei ole tuuria, niin lätty lätisee. Peliongelmaisten röyhkeää hyväksikäyttöä, eipä juuri eroa kasinoiden toiminnasta. Mutta toisaalta… Muutamalla miljardilla wonilla voisi jonkin verran lyhentää kartanoni sähkölaskua.

Mitä tässä kortissa lukee? Ympyrä, kolmio, neliö? Oli tämäkin hetki jättää korean sanakirja kotiin. Mutta mitäpä minulla tässä on hävittävää? Ei muuta kuin pelaamaan. Kerranhan sitä vain ollaan elottomia! 





...

Tämä tarina on parodia.