Rakkaudesta ammattiin

Miten tämä rakkine oikein toimii? Painanko tästä näin? Kokeillaan. Eli ensimmäinen äänimuistiinpano alkaa… nyt. Kröhöm! Haloo haloo! Kuuluuko? Minä täällä, O.G. Haamukirjailija, allekirjoittanut, vai kenties tässä tapauksessa päällepuhunut? Oli miten oli, matkakertomukseni jatkuu. Kävelen yksinäni jossakin päin Japanin maaseutua. Ilma on lämmin ja kohta mahdollisesti sataa. Olen voinut hyvin, tosin, surkean taloudellisen tilanteeni pohtiminen saa minut voimaan huonosti.

Vietin äskettäin vasten tahtoani aikaa uusien tuttavieni kanssa, mutta sitten he kyllästyivät seuraani ja tuuppasivat minut ovesta ulos. Kyytiä eivät suostuneet tarjoamaan, mutta sain heiltä lahjaksi tämän kännykän. Voin siis jatkossa sanella muistiinpanoni puhelimeen, sen sijaan että raapustaisin niitä kynäntyngällä nenäliinoihin tai kaavunhelmaan. 

En tiedä miksi he päättivät luurin minulle antaa. Ehkä se oli anteeksipyyntö siitä, miten huonosti he minua kaiken kaikkiaan kohtelivat. Ei heillä varmastikaan ollut mitään taka-ajatuksia… hmm, mitäs tässä näytöllä taas lukee… “Jaat sijaintiasi muille”. En todellakaan jaa yhtään mitään kenenkään kanssa, kunhan vain itsekseni höpisen. Joten lakkaa jankuttamasta, senkin typerä rakkine! 


Kun “jakamista” tarkemmin ajattelee, minulla ei ole ketään kenelle soittaa. Ei minulla tosin olisi kenellekään mitään asiaa muutenkaan. Eihän nykyaikaisia älypuhelimia edes käytetä yhteydenpitoon, vaan itsensä viihdyttämiseen, doomscrollaamiseen ja ajan tuhlaamiseen! Siihen ei tämä haamu sortuisi, mutta on myönnettävä, että nämä itselleni jättämät ääniviestit ovat todellisia lyyrisiä helmiä. Minkä podcastaajan maailma minussa menettääkään!

Muutama sana itsestäni. Kyllähän minä minut tunnen, vai mitä? No jos olen unohtanut, niin tässä pieni kertaus. Minä olen ennen kaikkea Kirjailija Isolla Koolla, ja olen sattumalta ja vahingossa Japanissa. Minun pitäisi olla kotonani, omassa kartanossani, omassa työhuoneessani, kirjoittamassa omaa romaania – mutta minulla ei ole siihen varaa. Tarvitsen rahaa päästäkseni eroon velkojistani ja saadakseni entisen elottomyydentyylini takaisin. Eli mistä saan rahaa? Toivon mukaan Tokiosta, eli sinne olen matkalla nyt. Ai miksikö toistan tätä samaa rimpsua jatkuvasti, muistiinpanosta ja kaavunhelmakirjoituksesta toiseen? No siksi ettei pääsisi unohtumaan! 

Miten olenkaan joutunut tähän tilanteeseen, kodittomaksi ja maanpakoon? Hitto vieköön, minä olin maailmanhistorian ensimmäinen kirjailija, joka auttoi huonompia kirjailijoita saamaan hengentuotoksensa valmiiksi, hyvää hyvyyttäni sekä sopivaa korvausta vastaan. Minä, alkuperäinen haamukirjailija! Annoin olomuotoni haamukirjailijoiden ammattikunnalle ja kiitetäänkö minua siitä? No ei kiitetä! Jäikö nimeni historiankirjoihin? No ei jäänyt! Kiinnostaako minun matkakertomuksenikaan yhtään ketään? No ei kiinnosta! 

Nykyaikana kirjailijoita ei arvosteta, mutta kirjoja ollaan silti koko ajan vaatimassa lisää kauppojen hyllyille ja äänikirjapalveluihin. Palkkaa ei tipu eikä apurahoja lirise, hommaa olisi tehtävä vain ja ainoastaan rakkaudesta ammattiin. Pitää olla aikamoinen idiootti, että sellaiseen suostuu. Nyt alkaa sen verran kismittää, että päätän äänimuistiinpanojen tekemisen tältä erää tähän. Mitenkä tämä rakkine sammutetaan? Tästäkö? Ei vaan tästä, tai ehkä täst


...

Seuraava haamukirjoitus: tulossa pian...

Edellinen haamukirjoitus: Japanilainen ovikoodi


Kommentit

  1. Anonyymi8.4.26

    Puhelin on muuten tosi näppärä havaintojen saneluun. Se kun muuttaa sen suoraan tekstiksi. Siitä sitten suoraan kirjallisen tuotoksen notes --osastoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O.G. Haamukirjailija9.4.26

      Hyvä idea! Toivoa sopii, että kännykkä ei mene hukkaan havainnoidessa... ehkä jatkan vielä varmuuden vuoksi kaavun helmaan kirjoittamista... Kiitos kommentista!

      Poista

Lähetä kommentti

Luetuimmat haamukirjoitukset

Ghostwriter of Tsushima

Kuva
Olen rantautunut Tsushiman saarelle  kammottavan laivamatkan jälkeen . Matkan aikana laidan yli roikkuessa tuli ajateltua asioita, ja olen tehnyt päätökseni: aion mennä Tokioon ja tienata siellä riittävästi rahaa maksaakseni kotikartanoni sähkölaskut ja palatakseni Suomeen kirjallisen urani pariin.   Matkustan ympäri maailmaa, laukussa ei muuta kuin tyhjää vaan, se alkaa jo pikkasen turhauttaa, sillä eihän tämmöinen uuden näkeminen ja kokeminen mitenkään edesauta kirjojeni kirjoittamista! Japani vaikuttaa kummalliselta paikalta. Satamassa joku sekopää lykkäsi samuraimiekan kouraani ja kehotti puolustautumaan hyökkääviä mongoleja vastaan. Tainnut jäädä tyypiltä pillerit tänään ottamatta. Ihan kuin Tsushiman saarella käyskentelisi siellä täällä tylsistyneitä ja hyökkäämishaluisia mongolilaumoja. Mitäköhän sitä edes tekisi, jos mielikuvitusmongolit tulisivat vastaan? Siinä onkin mielenkiintoinen kysymys. Noudattaako samuraiden kunniakoodia ja taistella urhoollisesti, vai hyö...
Lue koko kirjoitus

Matkalla Japaniin

Kuva
Eihän tässä näin pitänyt käydä.  Tarkoituksena oli matkata kotiin Suomeen, mutta kävi pieni navigointivirhe aikaisemmin. Eilen illalla hortoilin Jejun satama-alueella pienessä laitamyötäisessä ja päädyin juttusille japanilaisen kalastustroolarin kapteenin kanssa. Kysyin, voisinko saada kansipaikan Turun saaristoon asti, mutta kapteeni kuuli että Tsushiman saaristoon asti. Olimme jo ehtineet lähteä satamasta, kun ymmärsin olevani matkalla Japaniin!  Tuli kiire lähteä enkä ehtinyt nauttia tätä drinkkiä loppuun, niin otin sen sitten mukaan. Ongelmana tosin on se, että paatin keikkuessa juoma ei oikein maistu. Jos en olisi kalmankalpea, olisin kalmanvihreä. Ei voi mitään, pakko niellä drinkkini sekä ylpeyteni. Virittäyttäydyn japanilaiselle aaltopituudelle ja otan kernaasti vastaan kaikki vastaan tulevat mahdollisuudet. Ymmärrykseni mukaan haamut ovat Japanissa erityisen suosittuja ja maa suorastaan vilisee henkiolentoja. Kuka tietää, ehkä löydän nousevan auringon maasta tarkoitu...
Lue koko kirjoitus

O.G. Haamukirjailija

Kuva
On tullut elettyä sellainen elottomuus, josta on syntynyt kirjailija. Oli aika, jolloin lymyilin Pariisin Oopperan kellarissa lauluja laulaen ja ohikulkijoita säikytellen. Oli aika, jolloin komensin Lentävää Hollantilaista meren myrskyissä kiitäen ja onnettomuuksia aiheuttaen. Oli aika, jolloin haastoin Hamletia päättämään, että ollako vai eikö olla, se ei henkilökohtaisesti ollut kummoinen pulma minulle, joka olen joskus ollut mutten enää ole. Tarinoita riittää, sillä kaikenlaista on tullut tehtyä. Ei auta kuin kirjoittaa kokemani kirjaksi! Elottomuudenkertani, vaatimattomasti otsikoituna Vuosituhanteni , mestariteos, joka vain odottaa kirjoittamistaan. Sulkakynä on teroitettu ja mustepullo aukaistu, aika kirjoittaa. Mietitäänpäs hetki. Mikä olisi loistelias alku suurromaanilleni? ”Oli synkkä ja myrskyinen yö.” Vai oliko yö sittenkin "tumma ja tuulinen"? Faksi piippaa! Katsotaanpas, minkälainen toimeksianto olisi tällä kertaa tarjolla. Asun valtavassa vanhassa...
Lue koko kirjoitus

Geishan haamumuistelmat

Kuva
Hyviä uutisia! Olen vaihteeksi saamassa oman alan töitä. Ollessani sairaalassa potilaana tutustuin erääseen hoitajaan, joka ystävällisesti järjesti minulle tapaamisen mahdollisen uuden asiakkaan kanssa. Kuulemma tutun tutun tuttu, jolla on mielenkiintoinen ammatti. Kyseinen neiti haluaa kirjoittaa muistelmansa ammattimaisen haamukirjoittajan kanssa, ja luonnollisesti olen käytettävissä. Olemme sopineet tapaamisen paikalliseen puistoon, ja täällähän onkin oikein mukavaa, lämmintä ja paljon kukkasiakin. Kirsikkapuut ovat jo ohittaneet parhaan loistonsa, mutta silti ihmiset ottavat niistä innoissaan valokuvia. Niihän se on: elämästä pitää nauttia, sillä se muuttuu elottomuudeksi ennen kuin ehtii sanoa…  Geisha: Konnichiwa! O.G. Haamukirjailija: Häh? Geisha: Hyvää päivää! Meillä oli sovittu tapaaminen? O.G. Haamukirjailija: No niin tietenkin, istumaan, istumaan, hätkähdin vain kuvioitua mekkoanne ja valkaistua naamaanne. Noinko nykynuoriso pukeutuu? Geisha: Olen geisha. Ammattimain...
Lue koko kirjoitus

Fantastic Baby

Kuva
 Annyeonghaseyo! Olen edelleen Koreassa, koska minulla ei yllättäen ole edelleenkään varaa paluumatkan lentolippua varten. Ei tässä mitään, onneksi matkailu avartaa. Olen oppinut paljon tästä täysin vieraasta kulttuurista, ja myös itsestäni – nimittäin sen, että en voi sietää matkailua! Koko ajan saa olla etsimässä uutta ruokapaikkaa jostakin, puistonpenkillä yöpymisestä saa tapella kodittomien kanssa, ja joka välissä sataa vettä. Eikä siinä vielä kaikki; väistämättä mieleeni nousee jatkuvasti se tosiasia, että kotopuolessa haamukirjoitusbisnekseni on täysin raunioitunut. Tekoälyn vietyä loputkin vanhoista asiakkaistani faksini piippaus on historiaan jäänyttä äänimaisemaa. Okei, eli aikaa jää siis keskittyä omiin kirjallisiin töihini, mutta eivät nekään nyt oikein suju. Vaikka tyrkytän kustantamoille jatkuvasti omia tekstejäni, ne eivät suostu koskemaan niihin pitkällä tikullakaan. Tässä muutamia kustantajilta saamiani palautteita: … lupaava konsepti, surkea toteutus… … no, ainakin...
Lue koko kirjoitus