Pachinko ja pallo jalassa

Olen vihdoin saapunut kaupunkiin pitkän maaseutukävelyn päätteeksi, ja kuinkas sattuikaan, taskuja tutkiessani löysin hieman rahaa. Mitähän kivaa tekisin rikkauksillani? Lakana ylläni on yhtä hyvä säästöpossu kuin olohuoneeni sohva; kun tarpeeksi sinnikkäästi kaivaa, jostakin notkelmasta löytyy aina käteistä. Pitäisi riippua pää alaspäin puunoksasta kuin lepakko ja antaa rahasateen valua taskuistani maahan! 

Kännykkää pitäisi ladata, joten ajattelin muina haamuina kävellä johonkin liikkeeseen ja laittaa laturin seinään kiinni. Niinhän nuorisokin tekee, mikseivät siis antiikkisetkin? Tuossa olisi mahdollisesti sopiva paikka latailla. Seinässä on kyltti jossa lukee isolla että PACHINKO. Jaa, mitähän se mahtaa tarkoittaa? Kurkistan ovelta; näyttää pelisalilta täynnä rahapeliautomaatteja. Sisään vaan, rohkeasti. 

Kaikkialla kiiltää ja kilisee, helisee ja helkkää. Pelisalissa on riveittäin itsekseen äänteleviä peliautomaatteja. Yksi työntekijä nuokkuu tiskin takana, asiakkaina on vain muutama pukumies. Pukumiehet vaikuttavat uppoutuneen syvälle pelimaailmaan, eivätkä kiinnitä niskansa takaa tuijottavaan haamuun mitään huomiota. 

Miten heillä on aikaa hengailla keskellä päivää pelisalilla? Mikseivät he ole töissä? Ehkä heillä on ongelmia hallita pelaamistaan. Peliriippuvuus on kuin pallo jalassa, siitä ei helposti pääse eroon menettämättä samassa rytäkässä puolta omaisuudestaan. 

Minä olen työtön taiteilija vailla velvollisuuksia tai mahdollisuuksia, minulla on aikaa notkua pelisaleilla akkuja latailemassa. Kas tässä, sopivan syrjäinen paikka. Kiskon yhden automaatin seinästä irti laittaakseni laturin kiinni pistorasiaan ja kännykän latautumaan, ja sitten istahdan toisen koneen eteen odottelemaan. Pieni lepotauko tekee terää.  

Pachinko, vai? Sellainen kirjakin on kuin Pachinko. En ole vielä lukenut itse, mutta kai se sitten kertoo näistä pelisaleista. Sattuneesta syystä en ole viime aikoina ehtinyt lukea yhtään mitään, kun olen joutunut siirtymään vastentahtoisesti Koreasta Japaniin. Enkä ole kokenut mitään mielenkiintoista, mistä voisin kirjoittaa seuraavan menestysromaanini. Matkailu avartaa ainoastaan rahapulaa!

Voisin aikani kuluksi pelata. Minulla on muutama hassu jeni, laittaisinko ne talteen pahan päivän varalle? Ei, vaan luonnollisestikin uhkapeleihin! Tietenkin sitä fiksuna tajuaa, ettei rahapelien pelaaminen ole järkevää, mutta toisaalta, mitä jos rouva Fortuna kerrankin suosisi rohkeaa ja läväyttäisi päävoiton pahasti velkaantuneelle haamuparalle? Se pelaa joka ei pelkää, ja koska olen jo kertaalleen hävinnyt kaiken elottomuuden pelissä, mitä pelättävää minulla muka olisi?

Eli otetaan seteli ja työnnetään peliautomaattiin, ja saan vastalahjaksi... pieniä metallikuulia? Näillä ilmeisesti pelataan. Eli ei muuta kuin kuulat takaisin koneeseen. Vegas, beibi! Tadadadaa, sinne menivät iloisesti pomppien, yritän vähän ohjailla. Jos ihan rehellisiä ollaan, minulla ei ole mitään havaintoa siitä, mikä tässä oikein on niin ihmeellistä. Meteliä, muovia, rahanmenoa ja voittoa ei taatusti tipu –

Hei, mitä ihmettä? Kone ihan villiintyi vilkkumaan, sillä minä voitin! Ja sain palkinnoksi... lisää metallikuulia? Oletettavasti ne voi vaihtaa tiskillä rahaksi. Jep, pelaaminen riittää tältä erää, kännykkä irti latauksesta ja kyselemään lisätietoa henkilökunnalta. 

Hei, sumimasen, haluaisin vaihtaa nämä metallikuulat rahaksi. Ai että mitä? Että Japanissa on kiellettyä pelata uhkapelejä rahasta? Minkälaista huijauspuljua te täällä oikein pyöritätte? Mitä hittoa minä näillä kuulilla sitten teen? Heitän vesilintua, jotta lintu voi puolestaan tulla tänne pelaamaan? Ai että voin vaihtaa tavarapalkinnoiksi? Jaa, no vaihdetaan.

Mitäs nämä ovat, pelikortteja? Mitä minä näillä teen? Ai menen ulos ja vaihdan ne rahaksi jollakin toisella kassalla? Eihän täällä pitänyt olla mahdollista voittaa rahaa. Haiskahtaa hämärähommilta! Jos lakeja meinaatte kiertää, se tulisi tehdä huomattavasti salakavalammin. Ai mitä muka yritän vihjailla, en mitään, mitä itse yrität vihjailla? Ai että pyydät minua poistumaan salista. No hyvä on, minä lähden, mutta vien nämä pelikortit mukanani enkä vaihda rahaksi, hahaa, siitäs sait! 

Jupinaa, mutinaa, tunnen oloni huijatuksi! Tällaista elottomuus aina on. Olen pelkkä pachinkopallo, kiepun ja pyörin holtittomasti paikasta toiseen kohtalon oikkuja totellen, ja lopuksi joku toinen perii ansaitsemani rahat. Herää kysymys; onko missään mitään järkeä? Onko koskaan ollutkaan? 

…

Seuraava haamukirjoitus: tulossa pian…

Edellinen haamukirjoitus: Rakkaudesta ammattiin