O.G. Haamukirjailija

No justiinsa! On siinäkin porukkaa. Tämä haamu ottaa ja lähtee menemään ihan suosiolla. Onpa iso talo, jupinaa, mutinaa, selvästikin rikos kannattaa jos on kerran varaa tällaiseen lukaaliin. Mistäköhän näistä lukuisista ovista sitä sitten pääsisi ulos, jupinaa, mutinaa, tämä näyttää lupaavalta, aavistuksen verran raollaan oleva liukuovi. Tietenkin nyt olisi hyvä hetki pysähtyä pohdiskelemaan sitä, kuinka matkallani jatkuvasti tapahtuu kulttuurien yhteentörmäyksiä. Että voisiko ongelmana sittenkin olla minä eikä aina ne muut? Pitäisikö sitä itse yrittää käyttäytyä siten, että kelpaisi? Yrittää olla niin kuin paikalliset?  Hyvä on sitten.  Aloitan sulautumisen paikalliseen väestöön aukaisemalla tämän liukuoven japanilaisittain. Eli en voi länsimaalaisittain vain tempaista ovea auki, vaan pitää toimia hillitysti itämaisten teeseremonioitten tapaan ja aukaista ovi perinteitä kunnioittaen. Muistelen joskus lukeneeni ohjeet siitä, miten tämäntapainen liukuovi tulee aukaista kolmell...

Eli tilanne on siis sellainen, että olen yakuzan vankina. Edessäni seisoo hyvin äkäisen oloinen rouva , johon viittaan jatkossa nimellä Pomo, sillä hän johtaa tätä rottalaumaa joka nappasi minut kun olin   viettämässä viattomasti aikaa puistossa. Heittivät auton takakonttiin ja toimittivat tähän surkeaan murjuun, ja täytyy sanoa, että aion jättää tästä kaikesta tulikivenkatkuisen valituskirjeen Tokion suurlähetystöön, enkä suosittele kokemaani kavereille ja tuttaville – mahdollisesti suosittelen joillekin sukulaisille... Pomo: Mitä jupiset, gaijin ? Tiedä, että olet suurissa ongelmissa, etkä pääse pälkähästä heittäytymällä sekopäiseksi.  O.G. Haamukirjailija: Yleensä hulluksi tekeytyminen auttaa näissä tilanteissa. Pomo:   Olet loukannut veljentyttäreni ja koko sukumme kunniaa! Nipponissa ei sellaista katsella suopeasti. On siis taistelun aika!  O.G. Haamukirjailija: Ei, ei taistelua, ei kiitos, ei taas. Enkö voisi sovittaa tekemääni rikosta ihan vain rahalla? Jo...

Nariseva lattia villakoiria nojatuolin alla  naamani painettuna vasten tatamia  Mitä minä olenkaan mennyt tekemään?  Edessäni vanha nainen, rikollisjoukon johtaja takanani minut siepannut joukko, moraalittomia Ainoa kunniallinen keino, jolla pinteestä pelastautua on voitto sanataidon sodassa, häviäjä maksaa hengellään Häviön voi korvata vain hengellinen, ja taas on syytä murehtia Eikö tässä elottomuudessa ole ollut jo riittävästi maksuongelmia? ... Seuraava haamukirjoitus: Battle Royale: Haikusota Edellinen haamukirjoitus: Yakuza noir 

Tämä kaupunki ei koskaan nuku. Se sykkii kunnianhimon, ahneuden ja säädyttömyyden ikuisessa rytmissä. Tässä kaupungissa viattomuuden aika on kortilla jokaisen kujan tarjotessa houkutuksia – katuruoka- ja karaokekojuja – ja ymmärsin, että selvitäkseni järjissäni minun olisi oltava varuillani.   Oli sadetta enteilevä alkuilta Japanissa, Kurumen kaupungissa, ja auringon viimeisistä säteistä nauttien makasin puiston nurmikolla tutkimassa karttaani, aikomuksenani päästä tätä syntistä kaupunkia vielä syntisempään pääkaupunkiin nopeasti ja halvalla.   Olin tavannut kohtalokkaan naisen , todellisen  femme fatalen , joka vihjaili suorasukaisesti, että tavassani toimia olisi runsaasti parantamisen varaa. Jos jotakin tiesin kohtalokkaista naisista niin sen, että he olivat epäluotettavia, epäuskottavia, epärehellisiä, ja tämä epäilyttävän kohtalokas nainen oli kaikessa epävakaudessaan varsinainen  femme folle. Koko elottomuuteni ajan olen etsinyt jotain. En ole ihan varma m...

Hah! Vihdoinkin sain käsiini ikioman Japanin kartan! Niitä oli tarjolla puiston sisäänkäynnin lähellä olevassa myyntiautomaatissa. Nyt minun ei tarvitse enää etsiä metroasemia karttaa tutkiakseni, vaan voin pitää omaa karttaani omassa taskussani, sillä se on minun, minun, minun! Jänniä muuten nuo myyntiautomaatit, joista näyttäisi saavan käytännössä mitä vain. Lämmintä ruokaa, kylmää tai kuumaa juomaa, vaatteita, keräilykortteja… Kirjoitan itselleni muistiinpanon; kunhan joskus palaan kartanooni, hanki sinne automaatti josta saa mitä ikinä mieleni halajaa. Elottomuudessa pitää olla tavoitteita! Asettaudun mukavasti puiston rinteeseen lukemaan karttaa. Yleensä kartan karttoja kuin ruttoa, sillä en voi sietää matkailua. Normaalielämässä minulle riittää se, että tiedän, mitä kotikartanoni lähiseuduilla suurin piirtein on. Kaikkein mieluiten käyskentelen omassa puutarhassani, katsellen ruusujani ja daalioitani, miettien keinoja, joilla ottaa luulot pois mansikkasatoani tasaiseen tahtiin hä...

Hyviä uutisia! Olen vaihteeksi saamassa oman alan töitä. Ollessani sairaalassa potilaana tutustuin erääseen hoitajaan, joka ystävällisesti järjesti minulle tapaamisen mahdollisen uuden asiakkaan kanssa. Kuulemma tutun tutun tuttu, jolla on mielenkiintoinen ammatti. Kyseinen neiti haluaa kirjoittaa muistelmansa ammattimaisen haamukirjoittajan kanssa, ja luonnollisesti olen käytettävissä. Olemme sopineet tapaamisen paikalliseen puistoon, ja täällähän onkin oikein mukavaa, lämmintä ja paljon kukkasiakin. Kirsikkapuut ovat jo ohittaneet parhaan loistonsa, mutta silti ihmiset ottavat niistä innoissaan valokuvia. Niihän se on: elämästä pitää nauttia, sillä se muuttuu elottomuudeksi ennen kuin ehtii sanoa…  Geisha: Konnichiwa! O.G. Haamukirjailija: Häh? Geisha: Hyvää päivää! Meillä oli sovittu tapaaminen? O.G. Haamukirjailija: No niin tietenkin, istumaan, istumaan, hätkähdin vain kuvioitua mekkoanne ja valkaistua naamaanne. Noinko nykynuoriso pukeutuu? Geisha: Olen geisha. Ammattimain...