O.G. Haamukirjailija

En juhli ystävänpäivää tänä vuonna. Ei vastaanottoa, olen matkoilla. Oikeastaan olen soulilaisessa putkassa, johon minut heitettiin puistossa tapahtuneen leipävälikohtauksen jälkeen, mutta onpahan kerrankin katto pään päällä yön ajan. Ystävänpäivän viettäminen putkassa saa minut muistelemaan omaa rakkauselottomuuttani, joka on niin sisällyksetöntä, että jos kirjoittaisin siitä muistelmat, siitä tulisi… hyvä jos yhden sivun mittainen. Kerran luulin löytäneeni sen oikean... Muistot kuljettavat minut 1800-luvun Ranskaan. Olin aamukävelyllä pariisilaisella syrjäkujalla tehtyäni yövuoron oopperassa, nautiskellen samalla keväästä ja ranskalaisten mieltäylentävästä uppiniskaisuudesta, kun yhtäkkiä  huomasin jonkun vilkuttavan itselleni kerrostalon parvekkeelta. Heleä kaapu, pitsikoristeinen, hennon sinisiä kukkia kirjailtuna helmaan.  No, en tietenkään ollut huomaavinani, vaan maleskelin muina haamuina ohitse. Minuutin kuluttua liihottelin taas samaa kujaa toiseen suuntaan, ...

Yövyttyäni tässä hyisessä puistossa keskellä Soulia sain loistavan idean. Nyt kun kirjoittaminen eikä haamukirjoittaminen luista, ja laskut jäävät maksamatta, ja olen jumissa toisella puolella maapalloa, rahattomana, kodittomana, arvottomana…  …niin mitä jos ryhtyisinkin sisällöntuottajaksi? Kirjoitan jatkosarjan omista matkoistani mapallon ympäri ja teen siitä podcastin, kuvineen, videoineen ja jokaviikkoisine triviakysymyksineen. Siitä tulisi varmasti käsittämätön jymymenestys. Mainosrahat virtaisivat valtoimenaan luokseni kuin vesi alas keväistä Han-jokea. Elottomuuteni on niin mielenkiintoista, täynnä jännittäviä seikkailuja ja syvällisiä keskusteluja mielenkiintoisten persoonallisuuksien kanssa... Pukumies: Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa? O.G. Haamukirjailija: Häh? Pukumies: Näytätte elävän vaikeaa elämää vailla tulevaisuutta. Haamukirjailija: Näytänkö? Pukumies: Minulla on teille pieni lahja. O.G.Haamukirjailija: Minulleko? Pukumies: Leipä tai arpalippu. Saatte valita v...

Soulin kantakaupungissa seikkaillessani joku ohikulkija lykkäsi kouraani kupongin, joka oikeutti ilmaiseen käyntiin paikallisella kauneusklinikalla. No, säästeliäänä haamuna pyrin hyödyntämään jokaisen saamani alennuskupongin ja näkemäni tarjouksen, joten lähdin saman tien kävelemään kohti klinikkaa. Olin lukenut artikkeleita korealaisista kauneusleikkauksista. Ne ovat yleisesti hyväksyttyjä, suorastaan pakollisia; ei ole mitenkään tavatonta, että sukulaiset antavat korkeakouluista valmistuville tulevaisuuden toivoille lahjaksi rahaa kauneusleikkauksia varten. Oma tulevaisuuteni on jo takanapäin, mutta kyllähän sitä itsekin ottaisi lahjaksi mieluummin pienemmän nenän kuin muumimukin. Johan tätä elottomuutta on sen verran nähty, että on aika alkaa panostaa ulkomuotoon. Ehkä jos olisin komeampi, saisin kirjoitettua kirjani loppuun. Ei sitä tiedä ellei kokeile. Saavuttuani klinikalle ilmoitin vastaanottotiskillä tulleeni hyödyntämään saamani kupongin. Kyselin, että mikäs ko...

 Annyeonghaseyo! Olen edelleen Koreassa, koska minulla ei yllättäen ole edelleenkään varaa paluumatkan lentolippua varten. Ei tässä mitään, onneksi matkailu avartaa. Olen oppinut paljon tästä täysin vieraasta kulttuurista, ja myös itsestäni – nimittäin sen, että en voi sietää matkailua! Koko ajan saa olla etsimässä uutta ruokapaikkaa jostakin, puistonpenkillä yöpymisestä saa tapella kodittomien kanssa, ja joka välissä sataa vettä. Eikä siinä vielä kaikki; väistämättä mieleeni nousee jatkuvasti se tosiasia, että kotopuolessa haamukirjoitusbisnekseni on täysin raunioitunut. Tekoälyn vietyä loputkin vanhoista asiakkaistani faksini piippaus on historiaan jäänyttä äänimaisemaa. Okei, eli aikaa jää siis keskittyä omiin kirjallisiin töihini, mutta eivät nekään nyt oikein suju. Vaikka tyrkytän kustantamoille jatkuvasti omia tekstejäni, ne eivät suostu koskemaan niihin pitkällä tikullakaan. Tässä muutamia kustantajilta saamiani palautteita: … lupaava konsepti, surkea toteutus… … no, ainakin...

Rakas päiväkirja!  Olen Koreassa syistä, jotka jo tiedätkin . Metroasemilla hengaillessani olen voinut keskittyä olennaiseen, eli uusimman menestysromaanini, “Koreasti Koreassa – tyylivinkkejä muotitiedottomille matkailijoille”, kirjoittamiseen. Tässä pieni näyte: “Koreassa pukukoodi on ensisijaisesti musta tai valkoinen, mahdollisesti harmaa jos oikein villille tuulelle satutaan. Valkoiseen lakanaan pukeutuneet matkailijat voivat siis huokaista helpotuksesta, sillä luottoasuun pukeutuneena sulautuu taatusti tyylilyylien kadehdittuun joukkoon kuin ramen-nuudeli kuuman veteen…” Aika hyvä, vai? Tulee taatusti lentämään kirjakauppojen hyllyiltä nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa.  Kirjoitan tätä päiväkirjamerkintää tällä haavaa trendikkäässä kahvilassa kuin joku modernikin kalmo, ja sanonpa vaan, että kyllä on mennyt kahvilatoiminta piloille! Yritin tilata ihan tavallisen kahvin maidolla, ja minulta kysyttiin, että otanko täysmaitoa, kevytmaitoa, rasvatonta maitoa, kookosmaitoa, m...

Täällä sitä sitten ollaan, Soulissa, Etelä-Koreassa. Jouduin pakenemaan sähkölaitoksen velkojia ulkomaille asti. Otin siis pikavipin, ostin satunnaisen lentolipun ja päädyin tänne. Nyt istun paikallisella metroasemalla kirjoittamassa kirjaani, sillä minulla ei ole varaa mennä hotelliin yötä. Ei tässä mitään, täällä on oikeastaan ihan hyvä työskennellä, vaikkei tämä tietenkään vedä vertoja kotikartanolleni. Tarvitsen kuitenkin työrauhaa, ja täällä kukaan ei välitä minusta pätkääkään. Eli keskittymiskykyni on taattu… Pukumies: Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa? O.G. Haamukirjailija: Häh? Pukumies: Haluaisin tarjota teille upean mahdollisuuden. O.G. Haamukirjailija: Kuulepas nyt, juippi. Etkö huomaa, että istun tässä ihan vain itsekseni jupisemassa? En ole kiinnostunut mistään mitä yrität minulle tuputtaa. Näetkö tämän mustekynän? Älä luulekaan, etten epäröi roiskuttaa mustetta vastaprässätylle paidallesi, jollet heti lakkaa häiritsemästä minua. Pois siitä, hus! Pukumies: H...